Anne Sandelin aloitti Jyväs-Parkin uutena toimitusjohtajana toukokuussa 2025. Jyväs-Parkki on Jyväskylän kaupungilla aiemmin työskennelleelle Annelle tuttu yritys, ja nyt hän on päässyt perehtymään entistä syvemmin pysäköinnin maailmaan. Kuka Anne on ja millaiseksi hänen arkensa Jyväs-Parkilla on muotoutunut? Tutustu tarkemmin alta!
Toimitusjohtajan arkea monipuolisten hankkeiden ja projektien parissa
Toimitusjohtaja Anne Sandelin on päässyt starttaamaan työt Jyväs-Parkilla hyvissä tunnelmissa ja sopivan vauhdikkaasti. Hyvä perehdytys aiemmalta toimitusjohtajalta sekä Jyväs-Parkin mahtava porukkat ovat auttaneet omaksumaan tehtävän nopeasti. Nopeassa omaksumisessa on auttanut myös aiempi työ Jyväskylän kaupungilla: Anne työskenteli aiemmin kaupunkikehittämisen ja elinkeinopolitiikan parissa, joten yhteistyötä Jyväs-Parkin kanssa on takana jo 20 vuotta ennen nykyistä pestiä.
“Koen, että minulla on selkeä vastuualue ja kokonaisuus hallittavana sekä sopivasti kehittämisen mahdollisuuksia. Olen tykännyt tulevaisuuteen katsomisen sekä asiakkaan rajapinnassa työskentelyn kombinaatiosta. Vastaanotto on ollut hyvä”, hän kertoo.
Anne kuvailee rooliaan monipuoliseksi. Toimitusjohtaja on Jyväs-Parkin päivittäinen kontaktipinta erityisesti sidosryhmien, yritysasiakkaiden ja kumppaneiden suuntaan, alkaen esimerkiksi Jyväskylän kaupungista ja Kankaan rakentamisen kumppaneista.
“Tällä hetkellä on käynnissä paljon uutta ja innostavaa pysäköintiliiketoiminnan näkökulmasta. Taustastani johtuen on ollut erityisen mukavaa hypätä jatkamaan työtä erilaisten kehittämishankkeiden, kuten Hippoksen ja Kankaan parissa ja katsoa työtä nyt eri näkökulmasta. Olen neuvottelemassa ja tuomassa ratkaisuja hankkeille ja pohtimassa, kuinka voimme rakentaa pysäköintiä käyttäjäystävällisemmäksi. Pysäköinti vaikuttaa suuresti siihen, miten paljon tilaa jää muille ratkaisuille ympärillä. Esimerkiksi Kankaalla on voitu tehdä vihreitä sisäpihoja, kun autot on keskitetty rakenteellisesti pysäköintitaloihin. Tietysti Jyväs-Parkin toimitusjohtajan rooli on myös tietynlainen tukitoiminto, jonka tehtävänä on mahdollistaa hyvän kaupunkiympäristön suunnittelua, toiminnallisuutta ja tehokasta tilankäyttöä pysäköintiin.”
Arkeen kuuluu tietysti toimitusjohtajan työn lisäksi muutakin. Arkea tasapainottaa hänen mukaansa “ikuisuusprojekti” perinnerakentamisen parissa. Tämä voimaannuttaa ja tuo hyvää vastapainoa toimistotyölle.
Jyväs-Parkki on osana mahdollistamassa elinvoimaista ja houkuttelevaa Jyväskylää
Jyväskylä on maakunnan keskuskaupunki, jolloin liikennettä tulee jyväskyläläisten lisäksi paljon myös kaupungin ulkopuolelta muista kunnista. Tällöin pääliikkumismuotona toimii henkilöauto. Anne kokee, että pysäköinti on osa sujuvan liikkumisen kokonaisuutta. Pysäköinnin tulee olla mukavaa, eikä se saa muodostua esteeksi silloin, kun ihminen miettii lähteekö hän keskustaan.
“Meidän on Jyväskylässä vahvistettava kaikkia liikkumisen muotoja, jotta säilymme elinvoimaisena. Niin jalankulku, pyörätiet, julkinen liikenne kuin myös pysäköinnin ratkaisut ovat osa tätä liikkumisen ketjua. Erilaiset palvelutuotteet eri pysäköinnin tarpeisiin lyhyemmästä piipahduksesta pidempiaikaiseen pysäköintiin ovat tärkeitä. Lisäksi esimerkiksi uudistukset liputtomasta pysäköinnistä helpottavat asiointia, kun P-taloon voi ajaa jouhevasti sisään ja ulos ilman pahvilipukkeita. Myös P-Paraati on hyvä esimerkki sujuvasta pysäköinnistä: sinne on helppo ajaa ja siellä on isot ruudut.”
Tästä päästäänkin vielä lopun tärkeimpään kysymykseen: mikä on Annen itsensä suosikki Jyväs-Parkin P-taloista ja minne tulee ajettua kenties eniten arjessa?
“P-Matkakeskusta tulee työn kannalta hyödynnettyä eniten, mutta uudemmista P-taloista etenkin P-Arkki on suosikkini, se on niin kaunis ja sen sisälle tulvii valoa rei’itetyn julkisivun ansiosta. Toiminnallisuuden kannalta tykkään tietysti myös P-Paraatista, josta on hyvät yhteydet uuteen K-Supermarkettiin sekä Kirkkopuistoon.”
Entä sinun suosikkisi? Käy tutustumassa kaikkiin P-taloihimme!