
- Blogi
- Ohjeet
- Vinkit

Kuten uutisissa on kerrottu, Suomessa varaudutaan sähköpulaan ja sen seurauksena mahdollisesti toteutettaviin hallittuihin sähkökatkoihin. Toteutuessaan niillä on vaikutuksia myös pysäköintitaloissa asioimiseen. Ohessa on suuntaa antava ohjeistus, kuinka toimia, jos saavut P-taloon tai poistut sieltä sähkökatkon aikana. Kyseistä ohjetta päivitetään tarvittaessa, joten ota tämän uutissivumme linkki talteen mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Sähkökatkojen aikana pysäköintitalojen käyttäminen on mahdollista seuraavat seikat / rajoitteet huomioiden:
1.) Nosto-ovet ja ajokaistojen puomit pyritään saamaan katkojen ajaksi ylös-asentoon.
2.) Kiinteistössä olevat valot eivät toimi, joten noudata ajaessasi erityistä varovaisuutta ja huolehdi autosi ajovalojen toimivuudesta sekä niiden asianmukaisesta käyttämisestä. Noudata myös jalankulkijan roolissa erityistä varovaisuutta.
3.) Mikäli porrashuoneiden / muiden jalankulkuyhteyksien ovet ovat lukossa, jalankulku P-talosta ulos ja sisälle P-taloon onnistuu ajoväylien kautta erityistä varovaisuutta noudattaen. Hissit eivät liiku.
4.) Rekisterikilven automaattinen kameratunnistus (-> vaikutukset myös Moovy-sovellukseen) ja korttimaksupisteet ovat katkon aikana poissa käytöstä, joten pysäköintimaksua ei veloiteta sähkökatkon ajalta.
5.) Puomilaitteiden ääniyhteys asiakaspalveluun ei ole käytössä. Normaalilla puhelinyhteydellä tavoitat asiakaspalvelumme ympärivuorokautisesti numerosta 020 743 6830.
Alvan verkkosivuilta löydät laajan ja ajantasaisen yleistietopaketin sähköpulasta ja varautumistoimenpiteistä: https://www.alva.fi/sahkoverkko/sahkopula/